Tyrni ja lakka

Vinkkilän Luomutuote

Tyrni tulee Vinkkilän Luomutuotteelta Vehmaalta, joka sijaitsee Turun seudulla. Tilan tarina sai alkunsa 90-luvun alussa, kun Seija (ja Ilkka) kokeilivat useita eri kasveja mökkinsä kasvimaalla mm. tyrniä. He kyselivät asuinpaikkakuntalaisiltaan raumalaisilta, miten tyrnimarjaa pitäisi käyttää. Heille neuvottiin puristamaan se mehuksi jääpalapusseihin ja pakastamaan. Talvella sitten sitä tuli nauttia päivittäin ja flunssa pysyisi loitolla. Raumalaiset kertoivat, että yhdessä tyrnimarjassa on saman verran C-vitamiinia kuin kokonaisessa appelsiinissa. Neuvot laitettiin käytäntöön ja seuraavan talven aikana kumpikaan ei saanut flunssaa. Eikä enää koskaan sen jälkeenkään. Tyrni näytti olevan aivan vertaansa vailla oleva terveyspommi. Sen jälkeen he istuttivat vähän lisää eri lajisia tyrnipensaita.

Vuonna 2014 Vinkkilän Luomutuote ja maatila sai uudet omistajat eläköitymisen vuoksi. Myös nykyiset omistajat pyrkivät tarjoamaan terveydestään huolehtiville kuluttajille supermarjoja vailla vertaa, aina yhtä tinkimättömän laadukkaasti kuin edeltäjänsä. Tällä hetkellä pientilan viljelyala on noin kaksi hehtaaria, joka pääosin on tyrnin viljelyyn keskittynyt.

www.vinkkilanluomutuote.fi

www.facebook.com/vinkkilanluomutuote

Lakka

Iso poimijaryhmittymä Pohjois-Suomesta kerää, pakkaa ja toimittaa lakan meille 1 kg rasioissa. Etiketistä on nähtävissä poimintaan ja pakkaamiseen liittyvät tiedot.

TILAA UUTISKIRJE

- saat parhaat tarjoukset ja kivoja reseptejä!

Kuule uusista tuotteista ja kampanjoista ensimmäisenä.

Uutiskirje

Tuotehaku

Kategoriat

Yrityslahjat ja lahjakortit

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

1. Yleiset ehdot

1.1 Verkkokaupassa marjoja myy BerryTimeNow Oy, Y-tunnus 2721095-6. Myymme tuotteita vain täysi-ikäisille henkilöille. 1.2 Myyjällä on oikeus muuttaa toimitusehtoja, hintoja ja myytäviä tuotteita. Kyseiset muutokset tulevat voimaan, kun ne on julkaistu verkkokaupan sivuilla. Voimaantulopäivämäärä on merkitty ehtojen otsikon alle.

2. Henkilötiedot ja niiden käsittely

2.1 Tuotteita voi tilata ilman rekisteröitymistä. Hyväksymällä toimitusehdot tilauksen yhteydessä asiakas kuitenkin antaa suostumuksensa, että Marjatkotiin rekisteröi henkilötiedot tuotteiden toimitusta varten asiakasrekisteriinsä.

2.2 Tilauksen yhteydessä pyydettävät tiedot ovat kaikki pakollisia, ja niiden antaminen on edellytys tilaukselle. Pakollisia tietoja ovat mm. nimi, osoite, puhelinnumero ja sähköposti.

2.4 Asiakas vakuuttaa, että hänen antamansa tiedot ovat totuudenmukaiset. Asiakas on velvollinen korvaamaan vahingon tai haitan, joka on aiheutunut tietojen virheellisyydestä.

3. Hinnat

3.1 Kaikki hinnat sisältävät arvonlisäveron 14 %.

3.2 Tuotteet myydään sillä hinnalla, joka on voimassa tuotteen tilausajankohtana. Hinnat ovat voimassa vain verkkokaupassa.

4. Tilaus

4.1 Kauppasopimus tulee voimaan ja tilaus on sitova, kun asiakas lähettää tilauksen eteenpäin ja on lähettänyt tilausvahvistuksen asiakkaan antamaan sähköpostiosoitteeseen.

4.2 Kaikki tilaukset vahvistetaan sähköpostilla, jossa ilmoitetaan tilausnumero, hinta, tilatut tuotteet, tilaajan yhteistiedot ja valittu toimitusajankohta. Tilausvahvistuksen saaminen edellyttää sähköpostiosoitteen ilmoittamista tilauksen yhteydessä.

4.3 Tilaaminen edellyttää voimassa olevien toimitusehtojen hyväksymistä.

5. Maksutavat

5.1 Maksu pankkipainikkeilla
Checkout maksunvälityspalvelu välittää maksusi kauppiaalle. Käytössäsi on kaikkien suomalaisten pankkien maksupainikkeet, eli voit maksaa Nordean, Osuuspankin, Säästöpankin, POP-pankin, Danske Bankin, Handelsbankenin, S-pankin, Ålandsbankenin ja LähiTapiola pankin maksupainikkeilla. Maksun saajana tiliotteella näkyy Checkout Finland Oy. Välitämme maksusi verkkokauppiaalle.

5.2 Maksut luottokorteilla

Voit maksaa verkkokaupassa Visa-, Visa Debit-, Visa Electron-, MasterCard- ja Debit MasterCard -korteilla. Korttimaksaminen tapahtuu turvallisesti Netsin SSL-suojatulla maksulomakkeella. Verkkokaupalla eikä Checkout Finland Oy:llä ole pääsyä korttitietoihin eikä maksukortin tietoja tallenneta järjestelmiimme. Verkkokaupassa ovat käytössä kansainväliset Verified by Visa- ja MasterCard SecureCode – todentamispalvelut.. Verkkokauppa käyttää Checkout maksunvälityspalvelua korttimaksuissa. Verkkokauppa toimii tuotteiden ja palveluiden markkinoijana sekä tuotteiden toimittajana asiakkaalle. Verkkokauppa huolehtii kauppaan liittyvistä lakisääteisistä sekä itse määrittelemistään muista velvoitteista. Maksukorttimaksuissa kauppa syntyy asiakkaan ja Checkout Finland Oy:n (2196606-6) välille. Checkout Finland Oy vastaa korttimaksuihin liittyvistä velvoitteista ja reklamaatioista. Checkout näkyy maksun saajana korttilaskulla ja välittää asiakkaan maksaman maksukorttimaksun suoraan kauppiaalle.

Checkout Finland Oy Varastokatu 3 A 33100 Tampere
Y-tunnus 2196606-6
Asiakaspalvelu asiakaspalvelu@checkout.fi
0800 552 010 (0,00€/min) Arkisin klo 09 – 17

6. Toimitus

6.1 Asiakkaan tehdessä marjatilauksen sivustolta www.marjatkotiin.fi hän sitoutuu ostamaan tilaamaansa tuotteet. Tilausvahvistus lähetetään asiakkaalle sähköpostiin. Sopimus on purettava 2 vrk ennen tilauksen sovittua toimitusajankohtaa soittamalla asiakaspalveluun puh. 040 96 96 100. Asiakas valitsee kotiinkuljetukselle tilausta tehdessään haluamansa päivän ja kellonajan 3 h tarkkuudella. Marja-auto lähettää viestin toimituspäivänä viimeistään 15min ennen toimitusta ja viestissä olevasta linkistä voi seurata toimituksen saapumista reaaliajassa. Jos puhelimeen ei vastata tai ovea ei avata, niin tässä tapauksessa tilaus jätetään odottamaan asiakasta oven luokse, ja toimituksesta otetaan kuva ja se lähetetään asiakkaan puhelimeen tekstiviestillä. Tuotteiden toimitusaika on klo 12-21 pienellä aika varauksella.

6.2 Verkkokaupassa olevien tuotteiden tilausmahdollisuus perustuu sen hetkiseen varastosaldoon. Mikäli joku tuote on väliaikaisesti loppunut varastosta ylisuuren menekin takia. Asiasta ilmoitetaan sivustolla, eikä tuotteen tilaaminen ole hetkellisesti mahdollista.

6.3 Marjatkotiin toimittaa tuotteita kotiinkuljetuksina ainoastaan paikkoihin mihin pääsee ajamaan pakettiautolla.

6.4 Kuljetusvauriot kotiinkuljetuksen yhteydessä. Mikäli marjat on vaurioitunut niin, että ne eivät vastaa tilattua tuotetta Marjatkotiin korvaa vahingon ja toimittaa asiakkaalle uudet vastaavat marjat. Tämä tarkoittaa kuljetusliikkeen edustajan tekemää merkintää rahtikirjaan sekä kuljettajan allekirjoitusta ja nimenselvennystä. Jos kuljetus ei ole enää paikan päällä asiakkaan saadessa marjansa, tulee tämän jälkeen ottaa välittömästi yhteyttä asiakaspalveluun ja sopia uudesta toimituksesta.

7. Tilauksen peruuttaminen ja tuotteen palautus

7.1 Vahvistettu tilaus on oikeus peruuttaa 2vrk ennen kun tuote on jätetty kuljetusliikkeen kuljetettavaksi ottamalla yhteyttä puhelimella verkkokaupan asiakaspalveluun numeroon 040 96 96 100.

7.2 Asiakkaalla ei ole oikeutta palauttaa tuotetta käyttöönoton jälkeen, ellei siinä ole selvästi joku vika mikä ei ole käytöstä aiheutunut.

7.3 Palautuksesta on sovittava aina etukäteen asiakaspalvelun kanssa.

7.4 Tuotetta ei saa ennen palauttamista ottaa käyttöön, sen tulee olla olennaisesti samassa kunnossa kuin sitä vastaanotettaessa ja ilmoituksen on tapahduttava mahdollisemman nopeasti, että tuote ei ehdi siinä ajassa mennä huonoksi.

8. Reklamaatio

8.1 Mikäli asiakkaalle toimitettu tuote on virheellinen tai vaurioitunut, asiakkaan on välittömästi ilmoitettava asiasta Marjatkotiin asiakaspalveluun, viimeistään 2h sisällä toimituksen saapumisen kellonajasta. Tuote palautetaan myyjälle asiakaspalvelun antamien ohjeiden mukaisesti. Marjatkotiin antaa tilalle vastaavat tuotteet, tai palauttaa maksetun kauppasumman.

9. Vastuu ja muut ehdot

9.1 Asiakkaan tulee noudattaa kohtuudella vaadittavaa tarkkaavaisuutta ja huolellisuutta verkkokaupassa asioidessaan.

9.2 Verkkokaupassa esitetyt tuotekuvat tai värit voivat poiketa kuvaus teknisistä syistä jonkin verran todellisesta tuotteesta.

9.3 Ylivoimainen este (Force Majeure) Marjatkotiin ei vastaa siitä, mikäli tilauksen toimitus viivästyy tai estyy myyjästä riippumattomien ja odottamattomien seikkojen vuoksi, kuten sodan, luonnonmullistuksen takia, tai yleisesti huonon sään takia, joka aiheuttaa marjojen kypsymisen viivästymisen. Sadon viivästymisestä ollaan aina yhteydessä puhelimella asiakkaaseen ja hänen kanssaan sovitaan uusi toimitusajankohta marjojen kypsymisajan puitteissa.

9.4 Kauppasopimukseen liittyvät riita-asiat pyritään ensisijaisesti ratkaisemaan neuvottelemalla myyjän ja asiakkaan välillä. Riitoihin ja erimielisyyksiin sovelletaan Suomen lakia. Verkkokaupan asiakaspalvelu myynti@marjatkotiin.fi, puh. 040 96 96 100 Asiakaspalvelu palvelee myynnin ja jakelun aikana ma-su klo 9-20


Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä heti joko  kirjallisesti sähköpostilla tai soittamalla asiakaspalveluumme.  Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos toimitus on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä asiasta välittömästi reklamaatio kuljetusyhtiölle.

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit

436|2472|437|2793|2528|736|2672|2369|2750|431|2174|747|2838|691|829|2816|2502|2312|438|92|21|2181|2577|2080|2290|2405|2394|2129|516|2524|2623|541|3015|2366|748|855|2355|879|2755|2763|849|527|2350|2757|839|2479|2715|2833|2050|354|2408|2567|2770|2297|2598|2068|568|2826|2751|2501|2175|2746|2276|2435|2841|2606|2734|2154|2171|2513|525|2054|426|2515|2309|2318|439|1476|2753|2541|2340|2440|2908|2542|776|2675|662|2591|892|2077|2621|2585|2589|2565|2918|835|1491|2325|569|2360|2397|126|110|2391|2761|433|722|136|2282|2714|2451|19|2519|504|2177|639|512|768|2294|753|2617|2066|2685|2569|2267|536|897|2055|2813|2741|2085|2357|2145|2680|530|430|2492|2595|2581|2647|500|2658|749|2487|2082|713|2368|128|2923|2242|2773|800|720|2480|732|2845|667|744|533|2735|2512|2403|2392|887|2494|2648|2543|2330|2641|2702|2277|2579|2732|635|2120|2457|2470|741|2354|2286|2413|2272|714|2614|648|2170|762|2380|2269|566|2646|882|1474|2453|2661|2423|1485|2461|559|894|2638|697|2152|75|2387|2343|2327|803|2069|2640|2642|2682|2079|2307|422|1501|429|2583|2656|254|669|2462|2062|2265|442|2076|2180|878|703|1532|2367|1506|2597|2460|2548|2779|452|2102|2359|2349|2304|2824|2240|2590|2644|2284|2601|532|2631|385|517|2987|1505|2264|2495|2063|2303|2439|2489|2562|2554|2532|2789|904|2464|518|838|2602|2794|2553|885|2547|2388|733|725|2283|2409|2951|805|840|902|2506|2652|2821|2333|638|2594|2421|2248|2549|850|2717|2807|446|2580|570|2811|660|2912|2559|746|2700|774|2334|801|392|2401|845|740|2298|701|2093|123|2635|2800|2488|2914|2507|2610|2810|719|16|2251|1512|2600|2315|2222|2459|2095|2861|2254|2329|2362|2730|2538|2698|2806|2419|2266|889|2818|2382|2862|2537|2651|427|571|2527|2135|2425|1504|2804|866|2263|2842|2588|2469|2903|2285|509|2342|2655|537|2491|696|2649|2618|2911|723|2696|2739|636|2053|565|2270|105|2281|535|510|2447|2376|134|2446|863|2384|2351|2431|2722|700|2784|2781|2411|2083|2520|2557|2690|2056|2530|2780|2701|2402|727|2540|2319|2081|2311|2301|823|2759|1502|1486|2771|441|2692|2438|2418|702|692|2669|901|416|2305|2433|2815|2774|2710|2378|2803|2762|2913|2836|715|2831|2273|1514|726|2410|2427|2271|2245|2837|2420|836|729|2399|2551|2244|2434|2612|2920|2442|2628|2504|1471|2709|547|2599|2404|2393|2805|2705|3013|2536|2795|2347|2713|2383|1513|2922|2745|2791|637|2268|2604|2758|2653|2545|2650|2605|2493|2531|2306|815|2905|2141|2467|2324|2167|132|2787|617|2630|2555|2377|644|1503|851|2441|2308|2691|2238|872|2834|2829|706|2919|2398|2808|2667|2827|745|2385|2561|545|710|2797|2321|450|2299|2608|2370|2510|891|2386|412|2336|2239|514|2643|2654|2916|699|2573|2292|2468|490|2162|2645|2839|2769|695|1492|2374|2463|2544|2406|2316|2165|758|899|2395|2693|2609|2796|2592|664|2353|886|848|2169|2737|2522|2587|2058|2835|538|432|2812|2086|1490|1498|2766|2428|2720|2253|705|2481|750|2168|2061|2065|2828|884|124|2280|2356|529|119|2679|2568|2484|2754|813|1487|2626|2052|2802|361|900|2748|425|444|2620|708|323|2570|445|2634|834|717|816|434|2173|544|505|519|428|2166|2664|2686|2372|111|735|2444|2572|395|2455|2708|2155|1483|2603|2084|1489|2817|2067|873|2465|423|2637|2671|2760|847|2982|2478|2534|409|893|2278|2844|2078|2846|2064|2287|2097|2345|2695|2471|2452|2275|724|2539|2694|3014|709|15|711|2678|721|2535|2430|2379|560|1493|2335|2518|2429|2302|2314|2237|567|2373|2558|852|905|2681|2986|2613|2291|2358|2310|2984|2361|2582|390|2615|877|822|2148|531|2596|2482|2090|2179|2660|2904|424|743|2636|819|2563|2724|2866|2607|2576|2337|2662|2313|2348|2552|2096|1472|1546|1499|751|728|2400|2146|540|2632|2505|2508|2747|2332|2783|858|2814|410|2172|875|2546|2843|2059|2509|2767|2624|411|454|2523|2521|2293|2822|2764|562|2057|2985|2249|2381|2390|2092|2416|1496|2289|2674|2863|2786|2765|2921|2625|898|1497|2486|2665|854|2629|2809|2782|2556|794|2088|2525|876|2516|2670|2785|497|2819|716|2178|1478|421|634|2448|2339|2274|2830|2668|2744|2517|2443|2300|2981|2089|2436|2072|2593|2659|256|546|2711|2414|2456|698|2375|864|2578|2864|1484|739|526|2454|1482|2323|742|2742|2514|712|2498|2865|508|1479|707|2566|1515|2564|33|718|694|2344|2689|2775|511|501|704|443|498|2790|752|2258|2371|2449|2445|2529|127|2627|2832|2716|2473|2550|1516|1500|2326|2255|2792|2611|2503|391|2140|2070|2260|2322|2575|2071|2533|2719|2697|812|502|389|2823|2346|2426|844|539|2341|2683|1488|394|2571|3012|2574|890|2801|2250|2432|846|2279|2389|2778|895|564|449|2485|2820|2450|2776|131|515|2584|499|2247|2051|2526|2673|2417|2639|738|869|2677|507|2657|455|2296|2728|2840|2688|2917|2365|2143|503|888|2407|665|2352|534|2320|811|2288|2317|2684|865|2768|2396|561|513|2243|2633|2437|808|393|2060|1287|2666|451|2798|806|2424|506|853|737|2749|2687|435